Tervetuloa kyläämme tuoreet niinikumpulaiset

Lettukahvit, rupattelua, keväinen Niinipuisto ja pienen väen iloista naurua. Tätä saimme kokea helatorstaina riihellä, jonne oli kutsuttu uusia kyläläisiä. Niinikummun kyläyhdistyksellä on ollut tapana käydä tervetuliaiskäynnillä kylään muuttaneiden uusien perheiden luona, samoin käydä rotinakäynnillä kylään syntyvien vauvojen perheissä. Korona-aika kasasi meille rästiin jääneitä käyntejä niin paljon, että päätimme järjestää uusille asukkaille ja vauvaperheille yhteisen tervetuliaistilaisuuden riihellä.

Kutsua oli kuultu mukavasti, viisi perhettä kohtasi meitä pidempään, jopa koko elämämme, Niinikummussa asuneita. Kutsuvieraat tutustuivat Niinpuisto-hankkeen etenemiseen ja puiston kasvistoon.

Rotinavauvat olivat kasvaneet jo juokseviksi lapsiksi ja pääsivät muiden lasten kanssa etsimään riihitonttujen piilottamaa aarretta. Löytyihän se!

Lettukahvien jälkeen uudet niinikumpulaiset lähtivät kotiin rukiinen tuliaisleipä ja piirakkapulikka kainalossa. Lapsiperheille tonttujen aarrelaatikosta löytyi kirjat.  

Teksti:Eeva Ruutiainen             Kuvat: Elli Ruutiainen

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Kevät Karjalassa raikasi Äitienpäivän iltana riihellä

Niinikummussa on laulettu yhdessä Äitienpäivän iltana jo parikymmentä vuotta eikä poikkeusta ollut tänä vuonnakaan. Korona-vuosien jälkeen laulupaikkana on ollut kahtena keväänä Niinipuiston riihi. Vanha riihi tuntui oikein sopivalta laulupaikalta näille lauluille. Siellä viihdyttiin ja laulun lomassa juttu luisti.
Yhtä perintesesti laulua johdatti kanttorimme Leena Gröhn-Dimov. Paikalla oli yli kaksikymmentä laulajaa, mukana oli myös lapsia äitien ja mummojen kanssa.
Äitienpäivän kunniaksi kaikille tarjottiin kakkukahvit ja äidit saivat ruusut.
Perinteeksi on muodostunut myös se, että Kevät Karjalassa lauletaan ainakin kahdesti. Tänä vuonna kevät oli jo tullut Niinikumpuun, puut viheriöivät ilta-auringossa ja tuomen kukkiakin oli jo rapulla. 

Teksti Eeva Ruutiainen Kuvat Satu Käyhkö-Lehmuksela

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Asahi liikuntaa riihellä

Asahi liikuntaa
Niinipuiston riihellä sunnuntaisin klo 18
21.5.2023 alkaen muutaman kerran
Asahi
terveysliikunta on helppoa koko kehon
huomioivaa liikuntaa.
Liikkeet tehdään seisten tai tarvittaessa istuen. Sopii
kaikille ja kaikenikäisille.
Kerrallaan treenataan noin 30 min.
Tietysti ei maksa mitään.
Ohjaajana
Eeva
Tervetuloa ja tuo kaverisikin!

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Narsissirivistö aidan viereen…

Kylyhdistyksen hallitus toivoo tähän Niinipuiston lahopuu/pistoaidan Niinikummuntien puoleiselle vierustalle narsissiriviä, vaikkapa esim kevään koristuksena nyt kuihtuvia sipuleita, niin tässä olisi paikka johon ne voisi istuttaa. Tavoitteena on keväinen silmänilo aikanaan koko aidan mitalle. Sihteeri Pertti kertoo tarvittaessa lisää. esim puh 050 3222340. Niinipuistohanke kiittää jo näin etukäteen.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Latu avattu

Tornatorin mailla on hakkuutyömaa ja latu ei kulje tänä talvena niiden kautta ja latua pidetään avoinna vaan Ruotsinvaaran laavu-Ojamäen latutupa välillä. Viimeksi perjantai-iltana 23.2

Latu ajettu Ruotsinvaaran laavu – Luppokota/Latupa Ojamäessä välille.

Hiihtäjän kommentti eiliseltä; ”Hyvä latu oli, ja luistava keli. Eikun hiihtämään!”

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather